Siirrellään aikaa

On aika taas siirrellä aikaa. Uskon kierrätykseen ja niinpä kodissani on myös useita sisustukseen sopivia kirppareilta hankittuja kelloja. Kaksi kertaa vuodessa kiipeilen aamutuimaan tikapuilla (korkeat huoneet!) ja siirtelen viisareita…

Kuvan sydänkello minulla on ollut jo pitkään, mutta viereinen taulu on hankittu tätä kotia varten ja ripustin sen seinälle jo ennen varsinaista muuttoa. Taulussa lukee: Home is where I hang my heart. (Vapaasti suomennettuna: Koti on siellä minne sydämeni ripustan.) Taulu oli enteellinen monessa mielessä: linnuista on täällä tullut tärkeitä kumppaneita ja iloitsen edelleenkin sydämestäni siitä upeasta puutarhasta, jota en ymmärtänyt saavani (On siellä joitain puskia, ei mitään mainittavaa), mutta, joka paljastui ekana keväänä lumen alta! Taulun reunojen väritys (turkoosi, beige, ruskea) on hissukseen hiipinyt olohuoneeni sisustukseen ja jo ekana kesänä maalaiskirpparilta löysin pari lokoisaa nojatuolia samoissa väreissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.