Aurinko laski

Aamuisella postiretkellä eilen (8.9.) huomasin, että matkan varrella kasvoi siankärsämöitä – ja olivat kauniisti kukassa vielä. Kasvin varsi on sen verran sitkeä, ettei sitä helposti saa poikki enkä halunut vahingossa kiskoa juuria irti, joten jalkakylpyihin aikomani yrtit jäivät paikoilleen. Niitä lähdin alkuillasta noutamaan.

Kännykkä mukaan, tietty, ja sakset. Ovella käännyin vielä takaisin, jotain tuntui puuttuvan. Kamera! Hain sittenkin myös kameran, vaikka ajattelin, että onhan sen kanssa vähän hankala kumarrella ja keräillä kasveja. Mutta jos jotain erityistä kuvattavaa sittenkin näkisin…

Auringonlasku oli alkanut ja säteet olivat sipaisseet pilvien reunoihin hempeitä värejä. Otin muutaman kuvan pilvistä pellon päällä. Taivas näytti kuitenkin niin kiehtovalta, että päätin kävellä maantietä läheisen mäen harjalle saadakseni parempia kuvia laskevasta auringosta. Jokusen kuvan näpättyäni huomasin, että kauempana sivutien varressa metsä näytti palavan. Tiesin sen johtuvan augingosta, joten suuntasinkin sinne. Kärsämöt saivat jäädä.

Sivutien varressa kuvasin auringonlaskun punaamia puita, mutta itse auringonlaskua en nähnyt, sillä edessä oli parisen vuotta sitten tehdyn aukkohakkauksen jäteröykkiöt. Oli vielä valoisaa, joten uskaltauduin tielle, jota puuyhtiö oli käyttänyt. Se kulki pienen metsikön läpi aukean laitaan. Puujätteiden korkea auma vieläkin peitti näkyvyyden. Jatkoin matkaa. Viimein seisoin keskellä aukiota ja eteeni avautui huikaisevan kaunis näkymä auringon kirjailemasta taivaasta. Kaunista, todella kaunista.

Siinä mäenrinteessä seisoin lumoutuneena ja näpsin kuvia välillä kännyllä välillä kameralla ja sitten vain tuijotin edessäni hitaasti muuntuvaa taulua. En ole koskaan tainnut nähdä niin kaunista taivaallista värikirjoa omin silmin. Tähän asti ykkönen on ollut näkymä pienlentokoneesta Oahun ja Mauin saarten (Havaiji) välillä. Nyt löytyi voittaja! Tovi siinä muhkuraisella tiellä aukeaksi hakatulla nyppylällä jää ikuisesti mieleeni ja onhan minulla siitä myös todistusaineistoa: lähes 400 kuvaa! Toinen toistaan kauniimpia väriyhdistelmiä. Tarkkaan pitää verrata, että löytää kuvien väliltä erilaisuuksia. Useimmiten erona on vain aavistus, tunnelma, jonkun pilven muoto, hieman erilainen kullan sävy pilven reunassa…

Kuinka ihmeessä valitsen niistä parhaat julkaistavaksi. Valitsen tietysti, kuten aina, ne kuvat, jotka puhuttelevat minua juuri päätöksen hetkellä. Tietty kuvien on oltava teknisesti kelvollisia, mutta joskus tunnelma vie voiton.

Vaihdoin välillä paikkaa muutaman metrin ja huomasin, että siinä vieressähän oli iso puska siankärsämöitä! Kun valonäytelmä alkoi hiipua, maisema pimeni, oli aika lähteä. Viimeiset kuvat kameroihin ja kärsämöt kauniisti saksilla napsaistuna kainaloon ja matkalle kotiin. Loppumatka läpi parin pienen metsikön, joista toisessa ei ollut edes kunnon polkua, oli haasteellinen ja piti oikein katsoa tarkkaan, etten kompastunut johonkin juureen tai pudonneeseen oksaan.

Kotona odotti se uutinen, jonka tiesin tulevan. Kuningatar Elisabet on poissa. Tämän julkaisun piti olla Instagramissani tänään (pe 9.9.) aamulla, mutta kuningattaren muistelu vei etusijan.

Jos kiinnostuit jalkojen yrttikylvyistä, niin täältäpä lisää.

Pellon reunalla

Houkutus

Aurinko laski

Comments are closed.