”Mutta tänään se tapahtui…”

Eilen illalla  (21.8.21) katsoin Elämäni Biisi –ohjelman erikoisjaksoa. Koska ohjelmalla juhlistettiin Ylen 95-vuotisynttäreitä, kaikki kilpailijat olivat tuttuja yleläisiä: Heikki Kahila, Maarit Tastula, Anna-Liisa Tilus, Kimmo Ohtonen ja Anniina Valtonen.

Ohjelman upeasti esitetyt musiikit veivät mukanaan, mutta kaksi niistä kosketti erityisesti. Pepe Willberg lauloi Pikku pursimiehestä, jonka tunnistin samaksi lauluksi, jota kaunisääninen, nyt jo edesmennyt äitini lauloi meille lapsille: Joutuin vain nyt Nukku-Matin luo Höyhensaarehen… Liikutuin omista lapsuusmuistostani ja tunnetta lisäsivät Anniinan muistot samasta laulusta, mutta papan opettamin erilaisin sanoin.

Seuraava kappale oli Lambada, josta Irina esitti huiman version. Itsekin nousin tanssahtelemaan upean rytmin viemänä. Lambada oli Maaritin biisi ja hänen tarinansa sai minut kyyneliin, jopa ääneen itkemään… Yritin käsilläni hillitä tunnekuohua, vaikkei näkemässä ollut ketään.

Tarina keskittyi vuoden 1989 joulun jälkeiseen viikkoon ja uudenvuodenaattoon. Tapaninpäivänä teloitettiin Romanian presidentti Nicolae Ceausescu ja hänen puolisonsa Elena kansannousun seurauksena. Noin viikkoa aikaisemmin sata mielenosoittajaa oli tapettu Timisoarassa…

Tastula, itsekin liikuttuneena, kertoi tarinaa siitä, kuinka hän matkusti Unkarin kautta Timisoaraan  jutuntekoon peläten koko ajan tarkka-ampujia, peläten kuolevansa… Näki tappojen veriset jäljet. Nukkui päällysvaatteissa huoneissa, joiden ikkunoissa oli luodinreikiä. Uuden vuoden aattona työryhmän jäsenet eivät uskaltaneet lähteä kaupungille vaan he menivät hotellin yökerhoon, jossa nuoret sotilaat tanssittivat… Musiikkina soi Lambada ja laseissa helmeili halpa venäläinen kuohujuoma. Skoolattiin uusi aikakausi alkaneeksi!

Muistan tuon joulun seudun. Vietin sen Suomessa ja vanhempani, erityisesti isäni, olivat uutisten suurkuluttajia, joten pienessä asunnossa en voinut minäkään välttyä jatkuvalta uutistulvalta. Mieleeni on piirtynyt TV-ruudulta kuva, jossa entisen presidenttiparin ruumiit retkottavat jossain nurkassa. Isällä oli hyvin kärkevät poliittiset mielipiteet, joten olen varma, että tästäkin asiasta hänellä on ollut paljon sanottavaa. Onneksi en enää muista, mitä. En halua muistaa.

Ohjelman loputtua tartuin puhelimeeni ja ruudulle pyörähti ystäväni someen julkaisema lause:

”Harvoin Lambada itkettää.”

Tunnekuohussani tykkäsin ensin yhdestä alkuperäisen julkaisijan kommentista. Tuijotin puhelintani tovin ja päätin sitten paljastaa tunteeni ja lisäsin vielä oman erillisen kommenttini:

”Mutta tänään se tapahtui…”

Kaikista musiikeista nyt oli vauhdikas lambada, joka sai itkemään ja joka muistutti tärkeästä asiasta. Näitä Caucescu-tyyppisiä tapahtumia on ollut sittemmin, kuten Gaddafi, Saddam Hussein jne. Ja elossa olevia vallanhimoisia on tänäänkin runsain mitoin.

Voimmeko tehdä mitään? Kuinka vapauttaa miljoonat ja taas miljoonat kanssaihmiset hirmuvaltiaiden mielivallan kourista?

Kuinka hävittää kaikki viha ja riisto? Kuinka opettaa kaikki ihmiset kohtelemaan toisiaan kunnioittavasti, inhimillisellä rakkaudella?

Vähitellen, sitkeällä työllä.

Ja tanssimalla yhdessä, vaikka sitten Lambadaa…

……………………………….

Kyseessä olevan ohjelman voi katsoa YLE Areenassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.