9.9.18
Nyt on sunnuntai-ilta, mutta kirjoitin tämän tekstin jo lähes valmiiksi perjantaina, jolloin tulin myös viettäneeksi etäpäivän aivan huomaamattani. Heräsin hiukan tavallista myöhempään ja aamuteetä juodessani napsautin tietokoneen päälle tarkistaakseni yksityiskohdan aikaisemmin kirjoittamastani kässäristä. Uutta tekstiä alkoikin tulla ja uppouduin aiheeseen niin, että tunnit vierähtivät nopsaan ja havahduin ajankulkuun vasta, kun tuli nälkä. Myöhäisen lounaan valmistuessa soittelin muutaman työpuhelun ja vastailin sähköposteihin sekä kurkkasin someen. Totesin, ettei nyt enää kannattanut lähteä toimistoon, joten syötyäni (itsetehtyä parsakaalisosekeittoa, muuten) jatkoin kirjoittamista kotona. Tänä kesänä tekstiä onkin syntynyt runsaasti.
Etäpäivät ovat oikein hyvä asia, joskin kohdallani termi on hieman huvittava. Ai miksikö? No, toimistoni on tämän talon toisessa päädyssä. Toki sinne on erillinen sisäänkäynti, mutta matkaa asuntoni ulko-ovelta on vajaat 10 metriä. Koko yrittämisen ajan työtilani on ollut kotini yhdessä huoneessa, mutta nyt ensimmäistä kertaa toimisto on eri huoneistossa. Ei sillä kyllä varsinaisesti ole merkitystä, koska teen etätyötä netin kautta enkä siis tapaa asiakkaita tiloissani. Minusta on kuitenkin ollut inspiroivaa sisustaa työtilaa viihtyisäksi ja värikkääksi.
Rakennuksella on aika nami syntyhistoria: se nimittäin on pystytetty hunajayrityksen toimitiloiksi. Myöhemmin pohjoispäätyyn on tehty asunto ja eteläpäätyyn yksiötyyppinen tila, joka on toiminut jossain vaiheessa jopa kyläläisten kokous- ja askarteluhuoneena ja on nyt työtilani. Väliin jää varasto.
Kun tositarkoituksella kosiskelin tätä taloa, niin kysyin silloisilta asukkailta puutarhasta, nietosten alle kun oli vaikea nähdä. Rva asukas sanoi, että siellä täällä on jotain, mutta aika vähän ja varsinkin takapiha kannattaisi pistää kokonaan uusiksi. Kevät -17 oli pitkä ja kylmä ja malttamattomana odottelin puutarhan esiintuloa ja sitä, että pääsisin istuttamaan kukkia jne. Lumen alta kuitenkin paljastui niin monenlaisia pensaiden ja perennojen alkuja, että päätinkin rauhassa odottaa, mitä sieltä vähitellen kasvaisi.
Koko kesän, vaikka se sateinen ja kylmä olikin, etupihan puutarha kukoisti. Näki selvästi, että kuka sitten olikin tehnyt istutukset, hän ymmärsi puutarhan suunnittelua. Tekstin yläpuolella muutamia kuvallisia näytteitä kukkatulvasta.
Takapiha tosiaankin oli vaatimattomampi, mutta siellä oli marjapensaita ja niiden toisella puolella alue, joka selvästi oli joskus ollut kasvi- tai mansikkamaa, mutta nyt siinä rehottivat pienet koivut ja lepät. Toisella reunalla taas oli pensasaita ja pari ruusua, mutta eniten siellä nauttivat olostaan luonnonkukat, kuten päivänkakkarat, koiranputket, horsmat sekä ohdakkeet, voikukat, nokkoset… Kauniita kuvattavia nekin ja osin syötäviäkin. Päätin suosiolla siirtää takapihan suuremman ehostamisen seuraaviin kesiin ja nauttia etupihan kukkaloistosta.
Sinähän taidat asua paratiisissa, arveli tätini, kun kerroin hänelle uusista kotitanhuvistani. Joo, aika makee paikkahan tämä, totesin.