Orvokkeja äidille

Kun aloitin elämäntaipaleeni, äiti oli tukeni ja turvani ja ohjasi kädestä pitäen. Hänen elämänsä loppupäässä olin hänen tukensa. Hoidin häntä kotona useita vuosia ja kannoin huolta sittenkin, kun äiti siirtyi muitten hoivattavaksi. Vielä arkkua hautaan laskettaissa ihmettelin suntiolle, että eikö arkku (äiti halusi arkkuhautauksen) mene väärin päin. Suntio selitti, että nykyään haudataan niin, että vainajan kasvot ovat nousevaa aurinkoa päin… (1. kuva otettu 9.11.20. Äiti kuoli 1.12.)

Minun oli vaikea hyväksyä ajatusta siitä, että äidin jalat ovat lähellä hautakiveä ja pää kaukana ”jalkopäässä”. Pohdin sitä pitkään ennakkoon ja tänä aamuna varhain menin haudalle orvokkinipun (äidin kukkasuosikki) kanssa ja minulle kirkastui, että todellakin suunta on juuri oikea! Aamun aurinko kauniisti valaisi hautaa ja äiti varmaan nautti valon väreilystä puitten oksilla. Itse asiassa äitini äidin hauta on juuri ”katseen linjalla”.

Äitini oli erittäin musikaalinen ja hänellä oli tapana soittaa merkkipäivinä ja onnitella laulaen. Välillä tein niin minäkin, vaikkei ääneni vedä vertoja äidin äänelle. Välillä soitin musiikkia levyltä tai joskus jopa pyysin oikeaa laulajaa (tunnen monia artisteja työni kautta) esittämään onnittelulaulun puolestani. Arvatkaas, oliko äiti onnessaan! Tänä aamuna ”Äidin sydän” soi autiolla kirkkomaalla puhelimeni kaiuttimesta.

P.S. Onnitteluni kaikille äideille, niin tuoreille kuin pidempään äitiydestä nauttineille!

Julkaistu 9.5.21 Instagramissa ja Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.