T o i v o s t a lohtua ja tukea

Tämä kirjoitus on julkaistu 17.12.2020 suljetussa Facebook-ryhmässä. Julkaisen tämän nyt blogissani em. ryhmän vetäjän luvalla. ”Toivo” viittaa Warnerin julkaisemaan Waltteri Torikan laulamaan levyyn, jonka tarkoituksena on tarjota toivoa ja lohtua koronan keskellä. Julkaisu tapahtui Lehtipisteen kautta ja siinä oli samassa paketissa levyn sisältöä tukemaan tehty A4-kirjanen ja CD-levy. Sitaattien loppuun on lisätty nyt laulun nimi ja sanoittaja. (Toivo-yksikkö = laulu; 1 Toivo = koko CD)

Tämä tarina on ollut tulossa jo pitkälti toista kuukautta. Jos luet kirjoitukseni loppuun, ymmärrät kenties miksi julkaisen sen vasta nyt (eli 17.12.2020).

3.11. oli odotettu päivä. Toivon päivä. Olin tarkistanut ennakkoon, että lähikauppani (18 km päässä) on Lehtipisteen myyntipiste. Samaksi aamuksi sovin ajan autohuoltamoon. Ensin vaihdetaan renkaat ja sitten Toivon hankintaan… Lehtihyllyssä ei yhtään Toivoa, ei vaikka kuinka etsin. Tiedustelen kassahenkilöltä, että missä Toivot ja hän sanoo, että hyllyssä pitäisi olla kaikki tänään tulleet, mutta muistaakin sitten, että äsken tuli paketti, joka on vielä avaamatta – ja siellähän sitä on – kaivattua tuotetta.

Autossa avaan pakkauksen ja laitan CD:n soittimeen ja 5,5 Toivo-yksikköä myöhemmin olen kotipihallani. Ensin aion kuunnella levyn tai ainakin kappaleen loppuun autossa, mutta huomaan sitten, etten ole vielä syönyt aamiaista, joten menenkin sisään. Mieleeni jäävät soimaan pari viimeistä riviä, juuri ennen soittimen sammuttamista:

”…nyt sen nään, ei voi yksikään päättää päivistään, ne määrätään…” Myrskyn jälkeen, sanat: Kari Jalkanen

Kotona syön pikaisesti jotain ja samalla julkaisen instaan tarinan, jossa kerron, että nyt tiedän kuinka pitkä matka on lähikauppaani: 5,5 Toivo-yksikköä… Juuri kun olen valmis jatkamaan levyn kuuntelua, soi puhelin. Äitini hoitopaikasta soitetaan: hänen kuntonsa on romahtanut ja lääkäri on tulossa. Soittelen sisaruksilleni ja veljeni, joka asuu lähimpänä, lähtee heti äidin luokse. Keskustelen puhelimitse hoivakodin sairaanhoitajan ja myöhemmin myös lääkärin kanssa pitkään ja päädymme siihen, että äiti siirtyy ns. saattohoitovaiheeseen. Koko päivä menee puheluihin, järjestelyihin ja vasta myöhään illalla rauhoitun kuuntelemaan Toivon loppuun.

“… tiedä en minäkään, kuinka täältä eteenpäin me selvitään…” Uusi aamunkoi, sanat: Juha Tapio
Seuraavana aamuna ajelen äidin luokse (matkan pituus: yksi kokonainen Toivo). Äiti on poissaoleva, levoton eikä reagoi puheisiini. Laitan Toivon soimaan ja äiti nukahtaa. Tästä alkaa viimeinen taival yhteisellä matkallamme. Joinain päivinä äiti on pirteämpi, jutteleekin hieman, kasvoilla on parempi väri ja toivo elää, että jos hän vielä toipuisi… Sitten taas kunto huononee ja epätoivoni pyrkii esiin. Välillä äiti pitää minua kädestä kiinni tiukasti, aivan kuin hukkuva tarrautuisi viimeiseen pelastavaan korteen… Hoitajat sanovat, ettei äitini ota mitään ruokaa. Hoidin äitiä useita vuosia omaishoitajana ja tiedän mistä äiti pitää, joten vien hänelle kaikkea hyvää ja syötän häntä, samoin kuin tein silloin, kun omaishoitopestini alussa äiti tuli sairaalasta kahden suuren leikkauksen jälkeen. Ja ruoka maistuu. Toivo soi taustalla lähes joka käynnilläni ja levy soi myös autossani. Toivosta tulee sen hetkisen elämäni jatkuva taustamusiikki. Tuki ja turva, lohduttajakin.

“…oi laps’ ethän milloinkaan ottaa sä vois sun kättäsi enkelin kädestä pois…” Suojelusenkeli, sanat: Immi Hellén

Äidille annettiin pari-kolme päivää elinaikaa, muttei hän hellitä. Sama oli tilanne vuoden 2009 leikkausten jälkeen. Silloin panin kaiken voimani ja taitoni peliin ja hankin äidille lisää asiantuntevaa apua. Puhuin ns. toimitusjohtajan äänellä, kuten työtoverini usein kutsuivat kohteliaan tiukkaa, määrätietoista Pohjois-Amerikassa omaksumaani puhetapaa, jota käytän vain, kun ehdottomasti haluan jotain. Nytkin neuvottelen äidin hoitohenkilökunnan kanssa ja haluan muutoksia lääkitykseen jne. Kyseenalaistan. Huolehdin.

“…voin siirtää mä vuoret paikoiltaan niin vahva mä oon…” Oot voimani mun, sanat: Turkka Mali

Kuitenkin näen, ettei ole sellaista voimaa enää, jolla äidin saisi kuntoon. Viimeiset reilut 11 vuotta olen ollut se henkilö, jolle soitetaan, jos äidin kunnossa on muutoksia olipa sitten yö tai päivä. Huomaan nyt, että heräilen jatkuvasti ja uni kaikkoaa. Marraskuun viimeisenä päivänä istun pitkään äidin luona, pidän kädestä, hyräilen hiljaa. Hän katsoo minua silmin, jotka paremminkin näkevät ikuisuuteen. Hän on välillä pitkiä aikoja hengittämättä ja ajattelen lopun tulleen, mutta sitten tulee taas rahiseva henkäys. Illan tullen äidin omahoitaja ehdottaa, että menisin kotiini nukkumaan – ja lisää: tänä yönä ei sinulle soiteta, mitä ikinä tapahtuukaan, ilmoitellaan vasta aamulla. Halaan äitiä, toivotan hyvää matkaa ja jotenkin onnistun ajamaan kotiin läpi pimeän metsän.

Levotonta yötä seuraa aamu, muttei soittoa kuulukaan. Valmistaudun taas lähtemään yhden Toivon matkalleni, mutta sitten puhelin soi…

“…näin suru saapuu hiljaa, se tulee leikkaa viljaa eikä tiedä milloinkaan, kuka meistä kutsutaan vuorollaan…” Anna käsi, sanat:Kassu Halonen, Kisu Jernström & Vexi Salmi

E p i l o g i

Pahoittelen, jos edellä kerrottu järkytti sinua. En ole mikään avautuja, mutta koen, että tämä tarina oli kerrottava. Erityisesti minua hämmästyttää tässä kaikessa ajoitus. Aivan kuin universumi olisi tehnyt taikojaan ja ajoittanut tapahtumia äärimmäisellä tarkkuudella. Toivo oli työn alla kuukausia ja se ilmestyi juuri sinä nimenomaisena aamuna, jolloin tähänastisessa elämässäni eniten tarvitsin toivoa ja tukea. Ja vielä ihmeellisemmäksi käy, kun ottaa huomioon, että sovimme äidin siunauspäiväksi 19.12. ja muutama päivä sen jälkeen julkistettiin Joulun toivo –konsertin ajankohta! Mikä voisi enemmän elvyttää kuin surullisen iltapäivän päälle upea virvottava musiikkihetki!

Myös viime aikoina somessa julkaistut kannanotot musiikin tärkeydestä kannustavat kirjoittamaan. Musiikki on ensiarvoisen tärkeää meille kaikille. Se on suunnaton osin hyödyntämätön voimavara. Tarinani on vain häviävän pieni sirunen tässä kokonaisuudessa, mutta onhan musiikki nostanut ja nostaa suuria väkijoukkoja, kokonaisia kansakuntia. On meidän Finlandiamme, Italian Va pensiero (Verdin Nabuccosta) jne.

Sydämellinen kiitos kaikki Toivon tekijät! Teette arvokasta työtä! Koen saaneeni teiltä suuren lahjan, paljon suuremman kuin mitä pelkkä levy ja mukana tullut lehti edellyttäisivät! Kiitos ja halaus! Rauhaisaa joulunaikaa!

“…on vapautta vaistota viesti suuremmasta ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta ja elää elämäänsä…” Maailma on kaunis, sanat: Vexi Salmi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.