Joulukuinen päivä hämärtyy hissukseen. Sininen hetki antaa odottaa vielä. Kuljen ikkunasta toiseen ja ihastelen lumista maisemaa. Keittiön isosta ikkunasta näkyy etupihan puutarha ja sen takana paljon jykeviä kuusia kun taas olohuoneen ikkunasta sekä terassin lasiovesta takapihalle katsoen kasvusto on hennompaa: kauniit koivun ja pajujen oksistot piirtyvät herkkinä taivasta vasten. Makuuhuoneesta näkyy koko piha ja sen takana mäntymetsää. Ikkunan lähellä etuterassin päädyssä punaisen aidan vieressä kasvaa tuomi, joka kesäisin kantaa toisenlaisia valkoisia kaunistuksia oksillaan kuin nyt lumisateen jälkeen. Kaikkein kiinnostavimpia ovat kuitenkin tupakeittiössä sijaitsevat kolme pientä sivuikkunaa. Ne ovat rivissä kuin sarjakuvan ruudut konsaan ja jokaisesta näkyy pala pohjoisen suunnan maisemaa ja yhdessä ne kertovat tarinan: esim. syksyllä näen pihlajien jopa päivittäin muuttuvan värikirjon vasten kuusien tummaa vihreää ja nyt talvella lumisten puiden luomaa omanlaista taidetta.
Jokaisesta kotini ikkunasta näkyy metsä. Tunnen olevani sen sylissä, kainalossa ja suojassa elämän tuulilta ja tuiskulta.
Aamusella, kun herään, kurkistan ensimmäiseksi ulos makuuhuoneen pimennysverhojen raosta. Millainenhan sää tänään on? Jokohan on valoisaa? Olen aamuvirkku ja nyt talvella ulkona on vielä umpipimeää, kun tähyilen keittiön ikkunasta teetä valmistaessani. Valoisampaan aikaan usein käy niin, että aurinko, kiintoisat pilvet, sumu, kaste tai muu luonnonilmiö houkuttaa minut ulos kamerani kanssa aivan ensimmäiseksi. Tänään ilahduin lumesta oksilla ja otin muutaman kuvan ja pikkuvideon jo varhain samalla, kun tein lumityöt kotini oven edessä ja terassilla. Kun ”lumimies” tuli traktoreineen, kiiruhdin siirtämään autoni, jotta hän voi aurata parkkipaikan.
Lounaaksi söin eilen tekemääni kasviskeittoa ja omatekoista kokojyväpatonkia. Sitten menin taas ulos ja otin lisää valokuvia sekä siirsin auton takaisin paikalleen. Samalla putsailin lumia rappusilta, sillä aamun jälkeen oli taas satanut. Tovin seurasin touhuja lintulaudalla ja tulin sisään lämmittelemään ja keitin itselleni kupin kahvia sekä paistoin jälkiruuaksi muutaman pienen lettusen taikinasta, jonka pohjana oli eilisen kaurapuuron tähteet.
Kahvin keralla katsoin dokumentin Tintti-sarjakuvan piirtäjästä Hergéstä sekä toisen kirjailija Maikki Harjanteesta. Jälkimmäistä ei ollut tarkoitus katsoa, mutta se imaisi mukaansa. TV-tuokion jälkeen huomasin, että sisältäni pulppusi iloa ja innostusta eli eipä mennyt aika hukkaan. Kaiken edellä kerrotun ohella ja osin aikanakin olen mm. pohtinut työkuvioita ja ideoinut uusia juttuja verkkosivustooni. Tarkistin myös ottamani kuvat ja latasin niistä mielestäni parhaimmat tietokoneelle jatkokäyttöä varten. Osan kuvista muokkasin samalla kunkin käyttötarkoituksen vaatimaan kokoon. Vielä jatkojalostan yhden kuvaamistani videoista (valintakin tekemättä) ja lataan sen sivustoon. Someen ja sähköpostiin kurkkaan vielä uudelleen.
Sininen hetki tummui alkuillaksi tätä kirjoittaessani. Istun paljon tietokoneen ääressä joko kirjoittaen tai tehden asiakastoimeksiantoja netin kautta ja olen ottanut tavaksi, että pidän usein taukoja ja liikun hieman. Minulla on erillinen työhuone talon päädyssä, mutta keskitalveksi viritin ”sivukonttorin” makuuhuoneeseeni. Siispä nyt nousen ylös, kävelen olohuoneeseen ja laitan ison ikkunan ”kaamosvalot” päälle. Pitkä led-valonauha luo huoneeseen kauniin tunnelman aivan kuin olisin pyhäkössä. Katselen heijastusta ikkunassa ja huomaan mielessäni oudon keveyden. Tunnen kuin ymmärtäisin jonkin salaisuuden, vaikken oikeasti ymmärräkään. Tunnen kuin kuulisin jonkin ylimaallisen kauniin musiikin, vaikken kuulekaan. Energia ympärilläni kuitenkin on valoisaa.
Päiväni koostuu monista asioista, pienistä hetkistä, ajatuspoluista ja oivalluksista. Kiitollisuus täyttää mieleni ja tunnen olevani siunattu. Kaikki hyvin eikä mitään hätää!