Valoa sinulle

Haasteellisen viikonlopun jälkeisen maanantain aamu. Istun tupakeittiöni puusohvalla epävarmana, tyhjiinpuristettuna, loukattunakin, kädessäni enkelikuvioinen kahvimukini.

Juttelen suojelusenkelilleni ja haen yhteyttä ylemmäs. Kiitollinen olen monista asioista, kuten kodistani, työstäni, niistä hienoista asioista, joita olen saanut kokea kevään ja kesän aikana. Nyt on kuitenkin tiukka paikka ja mietin kuinka jaksaa eteenpäin. Kuinka nollata tapahtunut? Kuinka löytää voimia tälle päivälle, tälle viikolle, alkavalle uudelle kuukaudelle, loppuvuodelle, loppuelämälle… Pitkään vallinnut kepeä, onnellinen, optimistinen tunne on kateissa.

Siirrän otettani mukissa. Kiedon sormeni kapeamman alareunan ympärille ja yletyn ristimään käteni. Istun siinä ja tuijotan mattoa ja ajatukseni leijailevat valtoimenaan… Vaikka ei ole tarkoitus, niin jokin aivan kuin pakottaa minua tarttumaan puhelimeeni. Selaan Instagramissa kuvia ja tykkäilen. Kun pääsen tuoreiden kuvien loppuun, huomaan, että minun kuvistani on joku tykännyt: sydänkuvion alla on punainen piste.

Avaan osion ja luen: Kangasniemen seurakunta on alkanut seurata minua. Kangasniemen? Seurakunta? Enhän asu lähelläkään, enhän ole koskaan edes käynyt ao. seurakunnan tapahtumissa tai edes kirkossaan. Toki, kun menneinä vuosina asuin Hämeessä, ajomatkani Kuopioon nyt jo edesmenneiden vanhempieni luo, kulki kyllä aivan kirkon ohi. Mutta koskaan en pysähtynyt.

Kun joku alkaa seurata minua, tapanani on, että kurkkaan tilin esittelyt sekä katselen hänen/heidän kuviaan. Tili näyttää oikealta ja jo kuvat, jotka näen ensimmäisellä sivulla viehättävät silmää ja luontokuvaajaa minussa. Vieritän kuvia alaspäin hissukseen ja tykkäilen sellaisia, jotka erityisesti sykähdyttävät. Jossain vaiheessa alan katsoa myös kuvien alla olevaa tekstiä: sana tai pari suurilla kirjaimilla: LÄSNÄOLOSI, RAKASTETTU, TÄRKEÄÄ, PIDÄT HUOLTA, VAHVISTA, YSTÄVÄ… Kuin vilvoittavia pisaroita.

Mielenkiintoni herää. Haluan nähdä lisää.
LÄSNÄOLOSI: ”Sinun läsnäolosi tulkoon minun ja kaiken pahan väliin…” *)  
YSTÄVÄ: ”… kiitos ihmisistä, jotka eivät painosta, eivät vaadi, joille kelpaan näin…” **)

Tiedän heti, että tämän tilin parissa tulen viettämään runsaasti aikaa.

Mietin, miksi annoin yhden ihmisen sanojen pahoittaa mieleni. Miksi yleensä kutsuin hänet luokseni, ihmettelee ystäväni, joka soittaa kesken pohdintojeni. Olen aina erittäin tiukkaan rajannut ne ihmiset, joita kutsun metsän sylissä olevaan kotiini, jonka osoite ei ole julkinen. En oikein tiedä miksi nyt kriteerit löystyivät, ehkä vain täyttääkseni tyhjiön, joka aiheutui siitä, että aikaisemmin kutsutulle mieluisalle vieraalle tuli este.

Elämässä ei ole sattumia, mutta on asioita, jotka tapahtuvat yhtä aikaa tarkoituksellisesti. Koen, että minulle vastattiin nyt yltäkylläisesti ja autettiin uudelleen valoisammalle tielle.

VALOA SINULLE: ”Valoa päiviisi toivotan, iloa, kaikkea hyvää. Rajalle menneen ja tulevan rauhaa ja lepoa syvää. Valoa aamuihin alkaviin, valoa uusille teille. Valoa arkisiin askeliin, poluille päättyneille…” ***)

Päätän seurata Kangasniemen seurakunnan tiliä ja iltapäivällä saan kauniin kiitosviestin ja lempeän elokuun toivotukset. Kiitos @kangasniemenseurakunta.

Ilo ja onnellisuus ovat palanneet elooni siitäkin huolimatta, että iltapäivällä vaurioitan jalkaterääni tapaturmassa. Elämä jatkuu. Hyviä ja iloisia asioita tapahtuu. Olen astetta vahvempi. Ja oikeille ystäville kelpaan juuri sellaisena kuin olen.

Eloisaa elokuuta!

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

*) Kirjasta Maja erämaassa, kelttiläisiä rukouksia, toim. David Adam

**) rukous: Irja Hiironniemi

***) runo: Anna-Mari Kaskinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.